Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön ja hyvä opetustaito.
Tampereen yliopisto ohjeistaa dosentin arvon hakemisesta omilla kotisivuillaan.
Onko määräaikainen TTY:n myöntämä dosentuurini voimassa?
Tampereen teknillisellä yliopistolla myönnettiin dosentin arvo viideksi vuodeksi kerrallaan. Tästä määräaikaisuudesta luovuttiin, kun uusi Tampereen yliopisto yhtenäistyi.
Rehtorin päätöksellä 12.2.2019 myönnettiin dosentin arvo toistaiseksi voimassa olevana 1.3.2019 alkaen niille Tampereen teknillisestä yliopistosta dosentin arvon viideksi vuodeksi saaneille, joiden viisivuotiskausi oli voimassa 1.1.2019.
Toisin sanoen: niillä, joiden määräaika oli päättynyt ja dosentuuriin oli tullut katkos, ei ole enää dosentin arvoa, eikä heillä ole subjektiivista oikeutta enää sitä vaatia. Uuden dosentuurin voi saada vain hakemuksesta.
Voit varmistaa oman dosentuurisi voimassaolon dosentuurin myöntäneeltä tiedekunnalta.